Kuusipeura ja villisika

Tervetuloa kokemaan metsästyselämyksiä rakkaaseen naapurimaahamme Ruotsiin. Todella runsas riistakanta Etelä-Ruotsissa takaa elämyksiä ja saalista lähes takuuvarmasti. Alueemme sijaitsevat Etelä-Ruotsin parhailla kuusipeura-alueilla ja myös villisika on levittäytynyt alueelle viime vuosina hyvin voimakkaasti.

 

Iltakytikselle siirrytään hyvissä ajoin, koska peurat liikkuvat usein jo ennen hämärääkin. Kuusipeurajahti päättyy pimeän tultua. Villisikaa voidaan metsästää samalla kuin kuusipeuraakin, mutta koska sika liikkuu mieluusti vasta pimeän tullen, villisian kytismetsästys on tuottoisinta alkuyöstä.

Vuosien aikana olemme saaneet joitain hyvin suuria kuusipeuroja ja peurojen määrä kohteessamme on todella runsas. Suurimmat alueelta ammutut villisiat ovat olleet yli 200 kiloisia ja torahampaat ovat olleet yli 20cm. Rajoitusta kaadoille ei ole eikä kaatomaksuja myöskään, joten tällä reissulla voit keskittyä saamaan ne parhaimmat yksilöt..

Yövymme mökissä, joka sijaitsee metsästysalueella järven rannassa. Yhden ja kahden hengen huoneet ovat mahdollisia lisämaksusta, normaalisti majoitumme hirsihuvilaan, jossa helposti yöpyy kahdeksan metsästäjää. Perushinnan tiloihin kuuluu tilavat neljän hengen huoneet.

Ruokailut tapahtuvat 150 metrin päässä sijaitsevassa ravintolassa, jossa saamme laadukasta ja maukasta kotiruokaa. Hintaan sisältyy alkoholittomat juomat. Metsästyspäivän päätteeksi  on mahdollista saunoa, rentoutua paljussa ja uida kirkkaassa järvessä.

Myös kuusipeuran ajojahdit ovat tulossa kaudelle 2015!

Hinta 1290 eur

Hintaan sisältyy:  

  • 3,5 metsästyspäivää
  • Mökkimajoitus
  • Metsästysopas
  • Kaadot
  • Kuljetukset metsästysalueella
  • Ruoat

Hintaan ei sisälly:

  • Matkustus Ruotsiin ja takaisin
  • Ruotsin metsästyskortti
  • Trofeen valmistus

Sokerileipuri Suominen / Suomisen Kahvilat Oy

info@sokerileipurisuominen.fi


Tietosuojaseloste – Toimitusehdot – CheckOut -maksuehdot